Kuten aikaisempina vuosina, asetun tälläkin kertaa ehdolle Rkp:n listoilta. Rkp:tä on haukuttu "valtapuolueeksi", joka sanelupolitiikalla saa tahtonsa läpi. Todellisuudessa puolueen päätökset perustuvat ryhmän sisällä käytyyn keskus-teluun, jossa jokaisella voi ilmaista oman mielipiteensä. Myös valtuustossa voi jokainen rkp-läinen puhua oman mielipiteensä puolesta ja myös äänestää sen mukaan.
Pienen valtuustoryhmän jäsenellä on kuitenkin aina helppoa äänestää populistisesti, koska aina voi olla varma siitä, että todella tärkeissä kysymyksissä "valtapuolue" kantaa vastuunsa ja saa myös ikävimmät päätökset läpi, jos taloudellinen tilanne niin vaatii.
On kuitenkin asioita, joita minun on vaikea niellä. Tässä joitakin esimerkkejä:
Ns. "tunnin juna"
Hallitus, jossa myös Rkp istuu, vie eteenpäin täysin järjenvastaista, satoja miljoonia maksavaa projektia, joka ei ole pelkästään kaikkea muuta kuin luontoystävällinen vaan myös mahdoton perustella taloudellisesti. Kaikki tähän projek-tiin menevät eurot tarvitaan muualla ja tästä länsiradasta ei koskaan saada taloudellisesti kannattavaa.
SOTE
Edellä mainittuun projektiin upotetut rahat voisi käyttää sosiaali- ja terveysuudistuksen korjaamiseen. Tällä hetkellä käydään kiistaa rahoista, jotka ovat olemassa mutta joita tuhlataan turhiin junaprojekteihin. Rahat tarvitaan hyvinvointivaltiomme pelastamiseen. Rahoitusta koskevat esteet ovat keinotekoisia ja perustuvat hallituksen ja eduskunnan aikaisemmin tekemiin päätöksiin. Näitä päätöksiä hallitus ja eduskunta voisivat helposti muuttaa, jos vain halua löytyisi.
Kotitalousvähennys
Kotitalousvähennyksen pienentäminen on yksi tyhmimmistä päätöksistä, joita tämä hallitus on tehnyt. Voi olla, että rikkaat ja suurituloiset hyötyvät tästä verohelpotuksesta, mutta eläkeläisille ja pienituloisille tämä saattaa olla ainoa mahdollisuus saada apua hoiva-, siivous- ja kiinteistöhuoltopalveluiden hankkimisessa. Näiden palvelujen avulla moni iäkäs ihminen voi asua omassa kodissa pidempään. mikä kyllä ilmoitetaan myös hallituksen tavoitteeksi. Kotitalous-vähennyksen ehtojen huonontaminen toimii siis hallituksen omia tavoitteita vastaan.
Tammisaaren vanhan kaupungin "kelluvat huvilat"
Kaupunginhallitus on myöntänyt yksityisille henkilöille mahdollisuuden kaavoittaa vesialue Tammisaaren vanhan kaupungin edustalla. Lupa on myönnetty 18 kuukaudeksi. Kaavoitusta koskevaa sopimusta ei ole allekirjoitettu, joten määräaika ei vielä kulu. Asia on vuosia vanha eikä hallitus saa aikaan sopimusta, jotta asiassa päästäisiin eteenpäin. Kaikki Tammesaaren vanhaa kaupunkia koskeva suunnittelu polkee paikallaan koska kaupunginhallitus saamat-tomuudellaan ei saa sopimusta aikaiseksi, tai edes päätöstä siitä, ettei projektia jatketa, mikä olisi kaikista onnellisin ratkaisu.
Satamayhtiö
Kaupunki on käynnistänyt projektin, jonka tavoitteena on pienvenesatamatoiminnan yhtiöittäminen. Projektiin on lähdetty, tietämättä tarkkaan mihin pyritään yhtiöllä. Vaikuttaa siltä että yhtiöllä pyritään keräämään pääomaa Tammisaaren pohjoissataman investointeja varten. Miksi Ormnäsin tai Jägarbackenin laiturissa olevan veneen omistaja olisi halukas maksamaan pohjoissataman investoinnit on enemmän kuin voin arvata. Muille harrastuksille on rakennettu ja ylläpidetään uimahalli, urheilukenttiä, jalkapallokenttiä, urheiluhalleja, skatepuistoja, koirien ulkoilupuistoja ja ties mitä. Pienvenesatamatoiminta on tällä hetkellä pääasiallisesti itsensä maksavaa toimintaa, mutta nyt kaupunki haluaa valjastaa pari tuhatta pienveneomistajaa maksamaan kaupungin vierassataman investointeja. Onko tämä tasa-arvoista toimintaa? Eikö Tammisaaren pohjoissatamaa varten pitäisi perustaa oma yhtiö, jos nyt väkisin pitää yhtiöittää jotakin?